siirry sisältöön

Autoliike Saka kasvaa – taustalla laadukas valikoima ja ammattitaitoinen palvelu

Käytettyjä autoja myyvä Saka on yhdeksässä vuodessa kasvanut nollasta 700 miljoonan euron liikevaihtoon. Myymäläverkosto on laajentunut joka vuosi, ja uusin myymälä avautuu huhtikuun alussa Espoon Niittykumpuun.

Sakan tukitoimintojen johtaja, Janne Poukkula

Sakalla on jo 26 myymälää ja 500 työntekijää ympäri Suomen. Myytyjä autoja liikkeellä on 180 000, ja tälläkin hetkellä myynnissä on yli 3000 autoa.

”Olemme perustaneet vuosittain kahdesta kuuteen uutta myymälää ja rekrytoineet niihin tarvittavan henkilökunnan. Pikkuhiljaa myymäläverkosto on kasvanut koko maan kattavaksi ja meillä on myös autojen etämyyntiä koko Suomeen”, kertoo Janne Poukkula, Sakan tukitoimintojen johtaja.

Poukkula korostaa, että kasvuun vaaditaan todella huolella valittu autovalikoima, johon otetaan ainoastaan markkinoiden halutuimpia ja hintaluokkansa parhaiten varusteltuja autoja.

”Valitsemme autoja, joita suomalaiset todistetusti haluavat ostaa. Henkilökuntamme on sitoutunut löytämään kullekin asiakkaalle juuri hänen tarpeisiinsa parhaiten sopivan auton, minkä ansiosta auton ostaminen meiltä on mahdollisimman helppoa ja vaivatonta.”

Toinen tärkeä menestystekijä on erinomainen asiakaspalvelu, jonka takaamiseksi Sakalla panostetaan oikeiden asiantuntijoiden palkkaamiseen.

”Sakassa on imua, olemme onnistuneet rekrytoimaan erinomaista henkilökuntaa”, Poukkula toteaa.

Korkeat odotukset uudelle myymälälle

Saka avaa uuden myymälän Niittykumpuun Niittymaantielle toinen huhtikuuta. Myymälätila jaetaan J. Rinta-Joupin kanssa. Paikan päällä nähtävänä on noin 150 autoa, mutta asiakkailla on mahdollisuus hankkia omansa yli 3000 auton varastosta.

”Olemme jo pidempään etsineet Länsi-Espoosta meille sopivia tiloja, koska Uudenmaan osalta tämä alue on ollut hieman katveessa. Nyt meille tarjoutui mahdollisuus avata myymälä asiakkaiden kannalta erinomaiselle sijainnille. Tila itsessään on hieno ja soveltuu erinomaisesti autokaupan käyttöön”, kertoo aluemyyntipäällikkö Lauri Liias.

Liiaksen mukaan Länsi-Espoon ensimmäiseltä kivijalkamyymälältä odotetaan hyviä tuloksia.

”Uskomme, että asiakaslähtöinen tapamme toimia mahdollistaa samat pitkäjänteiset tulokset ja asiakkuudet, joita olemme luoneet muissa toimipisteissämme.”

Sekä Poukkula että Liias näkevät Sakan tulevaisuuden hyvin positiivisena. Uudet myymäläavaukset ovat olleet tähänkin saakka tehokas tapa kasvaa.

”Sakan tulevaisuus näyttää valoisalta. Kasvumme tulee jatkumaan myös tulevina vuosina ja menemme määrätietoisesti kohti miljardin liikevaihtoa”, Poukkula summaa.

- Liikevaihto 691 miljoonaa vuonna 2023
- 26 myymälää ja Express etämyynti kautta maan
- Yli 180 000 myytyä autoa, joista yli 30 000 autoa kotiin toimitettuna
- Erinomainen asiakas-tyytyväisyys (NPS 68)
- Yli 500 työntekijää
- Myynnissä yli 3000 autoa

Valikoidut

Viimeisimmät