Espoossa varhaiskasvatusta halutaan kehittää rohkeasti. Tavoitteena on olla ratkaisukeskeinen organisaatio, joka etsii tapoja tehdä asioita uudella tavalla. Kehittämistyötä tehdään alueellisesti kunkin alueen erityispiirteet ja -tarpeet huomioiden. Esimerkiksi läntisen Leppävaaran palvelualueella on tehty mittavia uudistuksia työviihtyvyyden parantamiseksi. Vielä pari vuotta sitten alueella oli pulaa laaja-alaisista erityisopettajista ja useita vakansseja oli täyttämättä. Alueella ei kuitenkaan jääty voivottelemaan, vaan tilanteeseen lähdettiin yhdessä pohtimaan ratkaisuja.
”Saimme palautetta, että kentällä oli haasteellista työskennellä, työhyvinvointiongelmat nousivat esiin eivätkä lapset meinanneet saada tarvitsemaansa tukea, sillä työ oli jakautunut liian pienelle porukalle. Erityisopettajan työ koettiin myös yksinäisenä. Tunnistettujen haasteiden pohjalta lähdimme luomaan uusia toimintatapoja”, kertoo Mari Frilund. Hän toimii varhaiskasvatusyksikön johtajana läntisessä Leppävaarassa Auroran, Lippajärven ja Heiniemen päiväkodeissa.
Työ lähti liikkeelle johtajuuden rakenteiden uudistamisesta ja tiimimallin kehittämisestä. Myös erityisopettajien vertaistuki haluttiin mahdollistaa paremmin.
”Selkeytimme sekä johtajien että muun henkilöstön työnkuvia. Teimme suunnitelman ja pelisäännöt, joita kaikki noudattavat. Uusi tiimimalli tukee yksilöä ja auttaa ennakoinnissa sekä havainnoinnissa”, Frilund selittää.
Toimintakulttuuria on kehitetty alueella henkilöstöä osallistavaksi. Työ on kesken, mutta haasteet tunnistetaan, niihin tartutaan ja etsitään keinoja toimia tulevaisuudessa vieläkin paremmin. Työhyvinvointi on jo parantunut merkittävästi, ja myös rekrytoinnit sujuvat aiempaa paremmin. Työntekijät ovat myös osoittaneet innostusta kouluttautua erityisopettajaksi, mikä on osoitus viihtyvyydestä.
Frilund tiivistää: ”Tiimimallissa työtä on helpompi jakaa, jos joku jää pois. Työ joustaa, siihen voi vaikuttaa ja kuormitus pysyy sopivana. Rakenteet tukevat yhteisöllisyyttä, tiedonkulku on parantunut eri tasoilla ja johtamista on vahvistettu muun muassa työparimallilla.”
Erityisopettajan työ on nykyään yhteisöllistä
Laaja-alaisella erityisopettaja Anna Pohjakalliolla on yli 30 vuoden kokemus erilaisista varhaiskasvatuksen rooleista Espoossa. Muutaman vuoden hän toimi välissä toiminimen kautta muissa tehtävissä. Kun Pohjakalliota pyydettiin palaamaan läntisen Leppävaaran alueelle, jossa hän oli viime syksynä tehnyt sijaisuuden, vastaus oli kyllä: ”Minut sai palaamaan positiivinen asennoituminen, kehitysmyönteisyys ja taitavat esihenkilöt. Lisäksi minulla on mahdollisuus kouluttaa ja hyödyntää vahvuuttani, positiivista pedagogiikkaa. Tiimimalli tuo sen, että saa jakaa aktiivisesti ajatuksia muiden kanssa ja saa tarvittaessa tukea.”
Työskentely oli aikaisemmin yksinäistä, mutta nykyään kollegoihin voi olla vapaammin yhteydessä ja kalenterissa on säännöllisiä tapaamisia, joissa jaetaan tietoa ja kokemuksia. Hallinnollisen esihenkilön kanssa tiimitapaamisia on kaksi kertaa kuukaudessa, puolen vuoden välein kaikki Espoon erityisopettajat kerääntyvät kehittämispäivään. Espoossa erilainen osaaminen valjastetaan yhteiseksi pääomaksi.
Laaja-alainen erityisopettaja Erika Honkonen toimi aiemmin ensihoitajana ja sitten varhaiskasvatuksessa lastenhoitajana sekä opettajana, kunnes opiskeli erityisopettajaksi.
Honkonen tutustui läntisen Leppävaaran tiimimalliin harjoittelun kautta. Omiin työaikoihin vaikuttaminen ja tiimimalli olivat syitä, miksi hän päätti ottaa nykyisen työnsä vastaan: ”Harjoittelun aikana pääsin kokemaan käytännössä, miten toimiva tiimimalli tukee työhyvinvointia. Pystymme jakamaan osaamista ja kuormitusta sekä vaikuttamaan asioihin myös kaupunkitasoisesti.”
Pohjakallio ja Honkonen tuntevat, että erityisopettajan työ nähdään alueella merkityksellisenä ja arvokkaana – tätä myös sanoitetaan: ”Jokainen meistä haluaa tehdä työnsä niin, että lapset saavat tarvitsemansa tuen. Iloitsemme siitä, että voimme auttaa löytämään keinoja, joilla kollegat ja erityisesti lapset onnistuvat. Saamme päivittäin kokea, että teemme tärkeää työtä. Tavoiteltavaa on, että pääsemme reagoinnin sijaan enemmän ennakoiden auttamaan lapsia ja lapsiryhmiä.”
