Tietoverkko toimii usein huomaamattomasti taustalla ennen kuin se lakkaa toimimasta. Usein vasta häiriötilanteessa huomataan, mitä eroa on huolella suunnitellulla ja kiireessä toteutetulla verkkoratkaisulla. Silti tietoverkkoa hankittaessa ratkaisevaksi tekijäksi nousee usein hinta. Halvin ratkaisu voi toimia hetkellisesti, mutta se ei välttämättä ole luotettava, helposti ylläpidettävä tai valmis tukemaan liiketoiminnan muutoksia.
Exlan Finland Oy tarjoaa yrityksille monipuolisia tietoliikennetekniikan palveluja, kuten kaapelointeja, verkkojen asennuksia, hallittujen järjestelmien toteutuksia sekä dokumentointia ja ylläpitoa. Yritys perustettiin vuonna 2008 halusta tehdä tietoverkkoja toisin. Yrityksen alkuvaiheessa perustajat pohtivat, millä ajatusmaailmalla asennustyötä tulisi tehdä. Tavoitteeksi asetettiin laadullinen tekeminen, jossa työ tehdään niin kuin tehtäisiin itselle ja samalla huomioidaan tulevaisuuden tarpeet. Tätä ajattelua kehitetään ja vaalitaan koko henkilökunnan voimin.
Laadukas tietoverkkotekeminen tarkoittaa Exlanissa ennen kaikkea asiakkaan todellisten tarpeiden ymmärtämistä. Usein asiakas tietää, mitä hän haluaa nyt, mutta ei vielä sitä, mitä hän tarvitsee myöhemmin.
”Jos kaapelointi tehdään tänään minimivaatimuksilla, saattaa yritys joutua maksamaan sen uudelleen huomenna. Laadukkaasti rakennettu tietoverkko taas kestää kasvavan kuorman, laajennukset ja vuosien käytön ilman jatkuvaa paikkausta. Pelkkä minimitoteutus voi toimia hetkellisesti, mutta se harvoin palvelee liiketoimintaa pitkällä aikavälillä”, yrityksen perustajaosakas Pasi Järvinen toteaa.

Laatu näkyy myös tekemisen arjessa. Exlanissa asentajille annetaan aikaa tehdä työ kunnolla, ja käytössä ovat asianmukaiset työkalut. Lisäksi henkilökunta kouluttautuu jatkuvasti. Työtä ei tehdä vain päästäkseen seuraavaan kohteeseen, vaan tavoitteena on jättää jälki, jonka takana voi seistä.
”Hutilointi ei ole osa tekemisen kulttuuria, eikä asentajilta odoteta kompromisseja työn laadussa”, Järvinen sanoo.
Tietoverkkojen rooli on kasvanut merkittävästi digitalisaation vuoksi, ja samalla niiden toimivuudesta on tullut liiketoiminnan edellytys. Laatu näkyy siinä, että kokonaisuus suunnitellaan etukäteen, toteutus mitataan ja lopputulos dokumentoidaan.
”Dokumentaatiota tarvitaan järjestelmän hallitulle ylläpidolle ja jatkokehitykselle. Ilman sitä järjestelmän kehittäminen tai vikatilanteisiin reagoiminen on vaikeampaa”, tuotantopäällikkö Sampsa Ahonen kertoo.
Laadukkaan tietoverkon arvo konkretisoituu ajassa. Ratkaisut kestävät kuormaa, ovat laajennettavissa ja toimivat luotettavasti vuosienkin päästä.
”Moni yritys huomaa esimerkiksi dokumentoinnin arvon vasta ensimmäisessä häiriötilanteessa. Eräällä asiakkaalla verkkoa oli vuosia laajennettu ilman dokumentointia, ja yhden vian selvittäminen vei tunteja. Kun rakensimme verkon jakamoineen uudelleen mitattuna ja dokumentoituna, sama työ vie nyt muutaman minuutin”, Järvinen sanoo.
Laatu on investointi, joka tukee liiketoiminnan jatkuvuutta, vähentää ongelmia ja antaa asiakkaalle mielenrauhan siitä, että verkko toimii myös tulevaisuudessa.
