siirry sisältöön

Faktia – vastuullisen menestyjän kumppani

Vastuullisen työelämän puolestapuhuja Faktia aloittaa tammikuussa Suomen ensimmäisen rekisteröidyn arvojohtajakoulutuksen.

Tanja Paassilta, elinvoimajohtaja ja Faktian toimitusjohtaja oikealla ja Leea Kantelus, Faktian palvelupäällikkö vasemmalla. Kuva: Virve Kulmala

Faktia Oy on työelämän kumppani, joka suunnittelee yksilöllisiä ja kokonaisvaltaisia ratkaisuja, kuten koulutus-, valmennus- ja rekrytointipalveluja yksityishenkilöille, yrityksille ja organisaatioille. Faktian toimipisteet sijaitsevat Forssassa ja Hämeenlinnassa mutta asiakkaat ovat ympäri Suomea.

Vastuullisuusajattelu on viime aikoina noussut tärkeäksi teemaksi, josta sosiaalinen vastuu on yksi osa. Muita ovat ekologinen, taloudellinen ja kulttuurillinen vastuu. Ne ovat tärkeitä kaikille organisaatioille ja niissä riittää kehitettävää. Aika moni meistä on esimerkiksi istunut kuuntelemassa yrityksen loistavaa strategiaa, jonka toteutus jää puolitiehen.

”Vastuullisuuteen on saatava mukaan koko organisaatio. Jotta arvot säilyvät arjessa, tarvitaan pitkäjänteistä työtä, mikä vaatii johtajuudelta vahvistamista. Parhaimmillaan vastuullisuudesta tulee kilpailuetu”, Faktian toimitusjohtaja Tanja Paassilta kertoo.

”Inhimillisessä ja vastuullisessa johtamisessa on hurja potentiaali. Tämä työyhteisöissä hukataan, kun ihmiset eivät voi hyvin”, Faktian palvelupäällikkö sekä johtamis- ja työyhteisövalmentaja Leea Kantelus toteaa.

Faktia on kehittänyt pitkäjänteisesti valmennusvalikoimaansa. Tammikuussa 2024 alkaa Value Trainer® -arvovalmentajakoulutus, jonka Faktia hankki tänä vuonna palveluvalikoimaansa. Konsepti on ensimmäinen rekisteröity arvovalmennus Suomessa.

”Ammattiin valmistava Value Trainer on sertifioitu menetelmä, joka sisältää kaikki neljä vastuullisuuden osa-aluetta. Arvojohtaja tunnistaa muun muassa kehittämiskohteet ja kehittää niitä pitkäjänteisesti valmentamisen tai projektijohtamisen keinoin”, Kantelus tiivistää.

Vastuullisten ratkaisujen kehittäjänä Faktia on onnistunut poikkeuksellisen hyvin.
Faktia on Yhteiskunnallinen yritys ja osa Lounais-Hämeen koulutuskuntayhtymän konsernia, jossa vastuullisuutta on kehitetty pitkään ja menestyksekkäästi. Tästä ovat osoituksena useat palkinnot, kuten arvostettu opetus- ja kulttuuriministeriön Ammatillisen koulutuksen laatupalkinto, Ekokompassi- ja Great Place to Work -sertifikaatit.

Lisätietoa: www.faktia.fi

Valikoidut

Viimeisimmät