Musiikkitaloa kotiesiintymispaikkanaan pitävällä Helsingin Barokkiorkesterilla on hyvin uskollinen kotiyleisö, mutta taiteellinen johtaja Aapo Häkkinen kokee, että vanha musiikki on helposti lähestyttävää myös laajemmalle yleisölle.
”Emme soita ainoastaan barokkimusiikkia, vaan ohjelmistomme kattaa noin 250 vuotta 1600-luvulta 1800-luvun alkuun. Se mikä erottaa meidät moderneista orkestereista on, että esitämme musiikkia niillä soittimilla, joita säveltäjä on alun perin käyttänyt, sen oman aikakauden musiikillista kieltä noudattaen. Nuottikirjoitus on vasta lähtökohta sille, että teoksen sanoma välittyy nykykuulijalle.”
Häkkinen korostaakin musiikin erikoislaatuisuutta taiteenlajina, koska se syntyy aina esityshetkessä.
”Pyrimme luomaan ohjelmistoja, joissa musiikki kantaa aikakausien ja kulttuurien yli.”
Musiikkitalon sarjan ohjelmisto on tarkkaan harkittu
Musiikkitalossa kuullaan marras-joulukuussa Helsingin Barokkiorkesterilta kolmen konsertin sarja, jonka ohjelmisto on laaja. Orkesterikokoonpano on jokaisessa konsertissa erilainen.
Ensimmäinen konserteista on marraskuussa, jolloin ohjelmana on 1800-luvun alun orkesterimusiikkia, Mendelssohnia, Spohria ja Dvořákia. Konsertin johtaa viulisti Cecilia Bernardini, joka on hyvin perehtynyt varhaisromantiikan esityskäytäntöihin – aihe, johon on havahduttu vasta hiljattain. Bernardini toimii maailmankuulun Freiburgin barokkiorkesterin johtajana.
Joulukonsertissa kuullaan harvinainen Galuppin oratorio Aadamin lankeemus. Se edustaa oopperatyyliin kirjoitettua kirkkomusiikkia, ja teosta varten Helsinkiin saapuu neljä solistivierasta. Kiertue jatkuu mm. Itävaltaan Theater an der Wieniin.
”Kiinnostavaa teoksessa on myös, että sen käsikirjoitusta säilytetään Uppsalan yliopistossa, vaikka teos on alun perin esitetty Roomassa 1740-luvulla. Se on siis aikanaan tunnettu omassakin kulttuuripiirissämme”, Häkkinen kertoo.
Viimeinen esityksistä on perinteinen uudenvuoden juhlakonsertti, jossa Häkkinen esiintyy myös itse cembalosolistina. Tyypillisesti uudenvuoden aaton konsertti vetää saliin normaalia laajemman otoksen erilaisia yleisöjä.
”Tänä vuonna esitämme tunnetuimpia täysbarokin säveltäjiä Bachia ja Vivaldia – hyväksi koettuja, helposti lähestyttäviä teoksia”, hän summaa.
Su 26.11. klo 16, Mendelssohn,
Spohr, Dvořák
joht. Cecilia Bernardini, viulu
Su 17.12. klo 16, Joulukonsertti,
Galuppi: La Caduta di Adamo
Ivana Lazar, sopraano
Aco Bišćević, tenori
Liliya Gaysina, sopraano
Sonja Runje, altto
joht. Aapo Häkkinen
Su 31.12. klo 19, Uudenvuoden juhlakonsertti,
Bach, Vivaldi
Ina Kancheva, sopraano
joht. Aapo Häkkinen, cembalo
Lisää tietoa www.hebo.fi