siirry sisältöön

Hyvinkäällä on hyvä olla

Lasten varhaiskasvatus on opettajalle sellainen työ, ettei toista samanlaista ole. Aikuistenkin päivät täyttyvät oivalluksista, luomisesta ja ihmettelystä yhdessä lasten kanssa. Hyvinkääläiset varhaiskasvatuksen opettajat Tiina Laakso ja Milena Kaewnok viihtyvät työssään.

Hyvinkää on varhaiskasvattajalle sekä miellyttävä työpaikka että asuinympäristö. Luonto on aina lähellä, keskusta on viihtyisä ja turvallinen, ja erilaisia harrastusmahdollisuuksia riittää.

Tiina Laaksolla on toimessaan takana 12-vuotinen työura. Kruununmaan luontopainotteinen päiväkoti on yksi Hyvinkään 25 kunnallisesta päiväkodista. Niissä työskentelee yhteensä 420 varhaiskasvatuksen ammattilaista.

”Olemme paljon ulkona. Osa opetustyöstä tapahtuu metsässä. Viemme esimerkiksi soittimet ja askartelutarvikkeet metsään, rakennamme majoja tai paistamme nuotiolla tikkupullia.”
Milena Kaewnok valmistui varhaiskasvatuksen opettajaksi viime vuonna. Sopeutuminen Paavolan päiväkodin moniammatilliseen osaajien joukkoon tapahtui helposti.

”Suhteen luominen lapsiin on tosi palkitsevaa. Työ on suhteellisen vapaata ja monet ideat tulevat lapsilta.”

Tiina ja Milena ovat yhtä mieltä siitä, että työyhteisöinä päiväkoteja yhdistää luovuus ja positiivisiin asioihin keskittyminen. Ratkaisuja haasteisiin etsitään yhdessä, jokainen saa käyttää omia vahvuuksiaan ja vaikuttaa työmenetelmiin.

”Jokainen saa käyttää omia vahvuuksiaan ja vaikuttaa työmenetelmiin.”

Työn ulkoiset puitteet ovat Hyvinkäällä kunnossa. Olosuhteita on kehitetty muun muassa työergonomisilla ratkaisuilla ja vakituisella varahenkilöjärjestelmällä. Monipuolinen henkilöstön koulutus- ja kehittämisohjelma tukee henkilöstön osaamista. Suunnitteilla on myös ottaa ensi vuoden alusta lähtien käyttöön uusi apulaisjohtajajärjestelmä.

Valikoidut

Viimeisimmät