Ajoissa sijoitusmarkkinoille ja omat kiinnostuksenkohteet käyttöön


Mari Lymysalon mukaan sijoittamisessa on kaksi avaintekijää, ajoitus ja hyvä hajauttaminen.

”Tänään on paras päivä aloittaa. Korkoa korolle -vaikutuksen takia aika on aina sijoittajan merkittävin etu. On myös tärkeää ymmärtää, että sijoittaminen on maratoni, ei satasen sprintti.”

Lymysalo kehottaa kärsivällisyyteen; historiaan peilaten osakemarkkinoille sijoittaminen on pitkällä aikavälillä kannattavaa. Jos sijoittamisessa jännittää varojen menettäminen, on tähänkin paras ratkaisu hajauttaminen. Sekä ajallisesti, että eri omaisuusluokkiin. Hajautetun salkun pohjana voi olla esimerkiksi indeksirahastoja ja niille lisämausteena suoria osakesijoituksia tai yrityslainoja.
Invesdorin kautta pääsee kiinni sekä listaamattomien yhtiöiden osakeanteihin, että yrityslainoihin. Rahoituskierroksia on vuodessa useita kymmeniä, joten ajallinen hajauttaminenkin onnistuu helposti.

”Minimisijoitus meillä on vain 250 euroa, joten lupaaviin eurooppalaisiin startup-yrityksiin pääsee kiinni jo aikaisessa vaiheessa pienellä summalla.Toinen tuotteemme ovat yrityslainat, jotka tarjoavat tasaista kassavirtaa, tyypillisesti noin 8–10 prosentin korolla”, Lymysalo kuvailee.

Hän muistuttaa, että yrityksiin alkuvaiheessa sijoittamalla voi päästä käsiksi reiluun kasvupotentiaaliin.

”On todennäköisempää, että yrityksen valuaatio kasvaa kymmenkertaiseksi alkuvaiheen viidestä miljoonasta, kuin myöhemmin miljardista. Hajauttamalla useampaan alkuvaiheen yhtiöön riskitkin pysyvät hallinnassa.”

Arvot ja osaaminen ohjaamaan sijoituksia

Diplomi-insinööriksi valmistunut ja teknologia-alojen kanssa pitkään töitä tehnyt Lymysalo on kokenut sijoittaja. Hän kannustaa muita sijoittajia hyödyntämään oman osaamisen tietystä alasta tai liiketoiminnasta rohkeasti sijoitussalkkua rakentaessa.

”Jos ymmärtää mihin suuntaan tietty ala on muuttumassa, kannattaa tämä käyttää hyväksi. Itse tein aikoinaan sen virheen, että vaikka tunsin autoteollisuuden teknologia-ajurit ja megatrendit, en sijoittanut Teslaan, koska osake tuntui aina liian kalliilta.”

Invesdorin kautta voi omien kiinnostuksenkohteiden ohella kasvattaa salkkuaan myös arvojensa mukaisesti. Moni haluaa sijoittaa vastuullisiin sijoituskohteisiin ja myös kotimaisten yritysten tukeminen näkyy suomalaisten valinnoissa.

”Olemme insinöörimaa, ja meillä on kokoomme nähden huippu-startupeja. Näihin sijoittaminen alkuvaiheessa ja kärsivällisesti antaa mahdollisuudet hyviin tulevaisuuden tuottoihin”, Lymysalo kiteyttää.