siirry sisältöön

Maailma tarvitsee mimmivoimaa

Miltä tuntuisi paeta 10-vuotiaana jalkaisin 70 kilometrin matkan välttääkseen ympärileikkaamisen? Mimmit pikkumimmeistä mummoihin elävät maailmassa, jossa heidän oikeuksiaan rikotaan räikeästi. Mimmeissä on kuitenkin voimaa muuttaa maailmaa. Kenialainen Joyce on siitä elävä esimerkki.

Joyce Kipai (vas.) unelmoi maailmasta, jossa mimmit ympäri maailmaa seisovat toistensa tukena.

”Kun olin kymmenvuotias, pakenin jalkaisin kotikylästäni 70 kilometrin päähän Narokin kaupunkiin välttääkseni ympärileikkauksen. Narokissa sain yhteyden Fida Internationaliin”, nyt 35-vuotias Joyce Kipai muistelee.

Itä-Afrikassa Fidan ohjelmapäällikkönä toimiva Paula Konttinen kertoo, että Joycen tarina on yksi monista samanlaisista. Tyttöjen sukupuolielinten silpominen on yhä yleistä masai-heimon keskuudessa. Jopa 9-vuotiaiden tyttöjen pakkoavioliitot ovat todellisuutta Kenian ja Tansanian masaiyhteisöissä. Teiniraskaudet ovat Itä-Afrikassa yleisiä, joten koulunkäynti jää monilla haaveeksi.

Kenialainen Paula Konttinen näkee työssään, miten mimmivoima muuttaa maailmaa.

Joyce oli yksi Fidan ensimmäisistä ”pioneerimimmeistä” Keniassa. Kuukausilahjoittajien tuella hän hankki itselleen koulutuksen aina yliopistotasolle asti. Hän pääsi töihin ensin Fidalle, ja myöhemmin Kenian valtion palvelukseen auttamaan muita apua tarvitsevia.

Fidan tuella Joyce sai palata turvallisesti takaisin kotikyläänsä opettamaan, että perinteisiä tapoja voidaan muuttaa. Masai-kulttuurissa nainen ei ole ollut juuri mitään ilman aviomiestä ja poikalasta. Esimerkiksi maan ja karjan omistaminen on voinut olla mahdotonta.

Nykyisin Joyce auttaa kaiken ikäisiä tyttöjä ja naisia saamaan koulutusta, hankkimaan elantonsa ja elämään tasa-arvoisempaa elämää. Hänestä on tullut varsinainen supermimmi. Se, että mimmeissä asuu sisällä valtava muutosvoima, on huomattu myös Keniassa.

”Kun auttaa yhtä mimmiä, auttaa samalla hänen perhettään ja koko sitä yhteisöä, jossa naiset täällä elävät.”

Ryhtymällä Fidan MimmiKummiksi olet vierellä kulkija maailman mimmeille. Autat tyttöjä ja naisia ympäri maailmaa saamaan koulutusta, ammatin ja turvaa, jotta lapsiavioliitto, silpominen tai sota eivät murskaisi unelmia.

Lisätietoa MimmiKummi-kuukausilahjoittamisesta:
www.mimmikummi.fi

Valikoidut

Viimeisimmät