siirry sisältöön

Hiilijalanjälkien mestarimetsästäjät

Uusi direktiivi vaatii yhä useammalta yritykseltä hiilijalanjäljen laskemista. Tästä selviää OpenCO2netin työkaluilla ja neuvoilla, joilla on tapana samalla lisätä yrityksen kilpailukykyä.

Anna Gaib (vas.) ja Sari Siitonen ovat huomanneet, että hiilijalanjäljen laskemista ja vastuullisuutta vaaditaan yhä useammassa tarjouskilpailussa. Sijoittajat kiinnittävät niihin huomiota ja ne ovat myös etu kilpailtaessa tulevaisuuden työvoimasta.

"Paine on lisääntynyt monesta suunnasta. Yhä useamman yrityksen täytyy laskea ja raportoida kasvihuonekaasupäästöihinsä liittyviä tietoja. Tästä on tuoreimpana esimerkkinä Euroopan komission julkaisema direktiivi CSRD (Corporate Sustainability Reporting Directive). Se edellyttää muun muassa tiettyjen yritysten toimitusketjuista ja hankinnoista aiheutuvien CO2-päästöjen laskemista”, OpenCO2net Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja Sari Siitonen kertoo.
Juuri tämä on OpenCO2netin erikoisalaa, hiilijalanjälkien laskeminen. Yritys on yksi harvoista, joka on Suomessa keskittynyt kasvihuonekaasupäästöjen laskemiseen.
Ja kun johonkin erikoistuu, sen osaa. Siitonen on tekniikan tohtori energia-alalta ja tehnyt mittavan uran ympäristöasioiden parissa.
Yrityksen erikoistumisala on osunut kohdalleen, sillä yritysten kasvihuonekaasupäästöt ovat niin monimutkainen vyyhti, että asiantuntemukselle riittää kysyntää.
Laskennan pohjalta voi löytää helppoja keinoja vähentää päästöjä merkittävästi.
”Vastaan on tullut asiakkaita, jotka ovat laskennan jälkeen pienentäneet päästöjään jopa 70–80 prosenttia”, Siitonen toteaa.

Luotettavia faktoja

Laskenta vaatii luotettavaa dataa ja asiantuntijuutta. Tulevaisuudessa yritysten ympäristöväittämät tulee pystyä todentamaan aiempaa tarkemmin, tätä ajaa myös EU lainsäädännöllään.
”EU:n Green Claims -direktiivi tulee jatkossa sääntelemään yritysten ympäristöväittämiä ja myös vaatii yrityksiä tukemaan väittämiään konkreettisilla luvuilla”, OpenCO2netin kestävän kehityksen palvelujen päällikkö Anna Gaib kertoo.
OpenCO2net on koonnut Suomen kattavimman päästötietokannan, jossa on yli 4 000 ajantasaista päästökerrointa. Se on kuin ympäristöfaktojen etsijän aarrearkku, josta löytyy tiedot polttoaineista rakennusmateriaaleihin, ruoka-aineisiin ja tekstiileihin.

Teksti: Sari Järvinen

OpenCO2net Oy

- Kehittänyt kasvihuonekaasupäästöjen laskemiseksi useita helppokäyttöisiä selainpohjaisia laskureita.

- Neuvoo, kouluttaa ja konsultoi hiilijalanjälki- ja hiilikädenjälkiasioissa.

- Palvelut sopivat kaikille toimialoille.

- Tunnettiin aiemmin nimellä Clonet.


www.openco2.net

Valikoidut

Viimeisimmät