Pearl Groupin vahvuutena on kyvykkyys auttaa asiakkaita SAP-järjestelmien koko elinkaaren osalta, aina neuvonantajapalveluista implementoitiin ja jatkuviin elinkaaripalveluihin.
“Toimintamme ytimessä on, että voimme olla asiakkaidemme kanssa saman pöydän ääressä pitkäkestoisina kumppaneina”, kertoo Pearl Finlandin toimitusjohtaja Helena Järvi.

Suomessa yritys toimii noin 40 työntekijän voimin, mutta osaamista voidaan hyödyntää koko konsernin 500 asiantuntijasta. Groupin tasolla yrityksellä onkin todella pitkäkestoista, laajaa SAP-osaamista, eri toimialoilta ja eri vaiheissa olevista yrityksistä.
“Asiakkaat arvostavat sitä, että voivat puhua asioista omalla kielellä ja saada apua läheltä. Mutta samalla me voimme tuoda koko verkostomme tuen ja esimerkiksi näkemystä niiltä toimialoilta, jotka ovat vahvempia muissa Pohjoismaissa”, Pear Finlandin COO Tuomas Haimi toteaa.

AI ja pilvisiirtymä tuovat mukanaan huomattavia muutoksia
SAPin käytön osalta suomalaiset yritykset ovat hyvin eri vaiheissa. Osa asiakkaista käyttää vielä 2027 elinkaarensa päähän tulevaa järjestelmää, monilla on meneillään pilvisiirtymä ja lisäksi uutena elementtinä mukaan on tullut tekoäly.
“Monet asiakkaat ovat räätälöineet omaa järjestelmäänsä jo kymmeniä vuosia. On hyvä huomata, että nyt kun siirrytään pilvipohjaisiin järjestelmiin, ne sisältävät automaattisesti toimialan parhaat käytännöt ja ovat kevyempiä sekä nopeammin päivittyviä. Lisäksi järjestelmää on helppo laajentaa muilla pilvituotteilla”, Haimi mainitsee.
“SAPia pidettiin ennen isona ja monoliittisenä. Tänä päivänä se on kuitenkin SaaS-palvelu, joka on helppo implementoida ja josta löytyy kattavat liiketoimintaprosessit valmiina”, Järvi jatkaa.
Pearlin asiantuntijat näkevät, että suomalaisten yritysten ei kannata jäädä transformaation osalta takamatkalle, esimerkiksi tekoälyn osalta koko liiketoimintaan saadaan lisää tehokkuutta.
“Myös tiedolla johtamisen osalta jäädään jälkeen, jos analytiikka ei onnistu teknisen velan takia”, Järvi toteaa.
Oikeat ihmiset onnistumisen ytimessä
Järven mukaan Pearlin asiakastyytyväisyyden taustalla on yhdistää Pearlin asiantuntijat asiakasorganisaation ihmisten kanssa pitkällä tähtäimellä.
“Haasteita voidaan ratkoa ainoastaan keskustelujen kautta”, hän korostaa.
Yritys kasvaa Suomessa ja riveihin mahtuu nyt myös lisää osaajia, joilla on jo ymmärrystä SAP-järjestelmästä sekä uteliaisuutta ja halua oppia uutta.
Myös uusien asiakkaiden erilaisten tarpeiden ratkominen kiinnostaa.
“Pystymme ottamaan vastaan isojakin asiakkaita ja suuria haasteita”, Haimi summaa.