“Rakentaminen on yksi yhteiskunnan monimutkaisimmista ekosysteemeistä. Jokainen hanke on ainutlaatuinen ja toteuttamiseen tarvitaan valtava määrä osaamista ja luottamusta, maankäytön suunnittelusta loppukäyttäjään ja kierrätykseen asti”, Råman aloittaa.
Toimitusjohtajan oma tausta rakennushankkeissa on vahvasti rakennesuunnittelussa, mutta hän on viettänyt paljon aikaa myös työmailla.
“Käytännön työssä näkee, että yhteisöllinen henki voi säilyä tiukkojen aikataulujen, hektisen tahdin ja vaikeiden päätösten keskellä. Parhaat tulokset syntyvät vahvasta yhteistyöstä ja kyvystä kuunnella.”
Rakentaminen on merkityksellistä työtä
“Hyvä johtaja ei johda vain projekteja ja asioita, vaan energiaa, luottamusta ja uskoa tulevaan. Hän pyrkii kehittymään joka päivä. Johtajuus ei ole vain titteli, vaan kykyä vaikuttaa, ja jokainen voi olla suunnannäyttäjä omassa ympäristössään”, Råman korostaa.
Nykyisessä tehtävässään Råman painottaa pehmeiden arvojen merkitystä kovana pidetyllä alalla. Tärkeäksi hän näkee esimerkiksi verkostojen rakentamisen ja jäsenistön osaamisen jakamisen.
“Rakennusalan vaikeassa suhdanteessa meidän tulee auttaa jäseniämme löytämään töitä ja toisaalta yrityksiä löytämään ammattilaisia. Lisäksi olemme aloittamassa esimerkiksi mentorointitoimintaa, koska näemme, että hiljaisen tiedon siirtäminen kokeneilta nuorille - ja myös vastavuoroisesti takaa rakentamisen vastuullisuuden ja laadun.”
Råman uskoo myös, että alalla on houkuttelevuutta uusille tulijoille.
“Rakennusalalla on tärkeä rooli ilmastonmuutoksen ratkaisemisessa. Tämä jos jokin on siis merkityksellistä työtä. Lisäksi työtehtävät ovat moninaisia, tarvetta on myös esimerkiksi it-asiantuntijoille, juristeille ja viestijöille.”
Alan moninaisuus voi yllättää
Noin viidennes korkeakoulutetuista alan osaajista on jo naisia, ja RKL:n liittohallituksessa sekä luottamustehtävissä naisten ääni kuuluu yhä vahvemmin.
Naisia on kuitenkin ollut rakennusalalla pitkään. Suomen ensimmäinen naisrakennusmestari, Hilda Hongell, valmistui jo vuonna 1894 ja jätti jälkensä Maarianhaminan huvilaidylliin.
“Rakentaminen vaikuttaa ihmisten arkeen enemmän kuin moni ymmärtää. Siksi ala tarvitsee monipuolista osaamista ja erilaisia näkökulmia. Tehtävämme on varmistaa, että jokaisella jäsenellä, sukupuolesta riippumatta, on mahdollisuus kasvaa ammattilaisena ja saada tukea yhteisöstä.”
Naistenpäivänä Råman pysähtyy kiitollisuuteen:
“On tärkeää juhlia edelläkävijöitä, mutta yhtä tärkeää on muistaa kaikki arjen rohkeat tekijät. Me rakennamme tulevaisuutta yhdessä.”
