Rauman kaupunki suuntautuu tulevaisuuteen kestävyys yhtenä tärkeimmistä painopisteistään. Vuodesta 2021 Rauman kaupunkistrategiassa ollut kestävän kehityksen ohjelma käsittää kaikki kestävyyden eri ulottuvuudet.
“Kestävyystyöhön kuuluu niin sosiaalista, taloudellista kuin tietysti ympäristöön liittyvää kehitystä. Osana sitä on myös vihreän siirtymän investointien houkuttelu tänne”, kertoo Rauman kaupungin elinvoimatoimialan toimialajohtaja Satu Saarinen.

Kaksi vuotta sitten valmistui Rauman, Kauppakamarin, Rauman Sataman ja Eurajoen kunnan yhteinen EcoRe-hanke, joka kartoitti tapoja edistää kestävää teollisuutta alueella. Tämän jälkeen toteutettiin Prizztechin kanssa selvityshanke vetyteollisuuden mahdollisuuksista Rauman alueella.
Tärkeää on ollut tiivis vuoropuhelu ja yhteistyö, jota Saarinen luonnehtii 360-malliseksi.
“Meillä on toimivat verkostot ja toimintamallit sekä erittäin ratkaisukeskeinen kulttuuri. Kun toimija ottaa meihin yhteyttä, meiltä lähtee heti tiimi selvittämään sijoittumisen, energian, lupien ja vaikkapa tieratkaisujen asioita.”
Tavoitteet vihreän teollisuuden suhteen ovat korkealla. Rauman kaupungin omistama satama on merkittävä logistinen keskus, joka tukee kokonaisvaltaisesti teollisten investointien edistämistä. Kasvupotentiaalia on laajalti, esimerkiksi sataman läheisellä Lakarin alueella.
“Satama ja sähköverkko mahdollistavat suurten raaka-aine- tai lopputuotevirtojen kuljetukset. Sijainniltaan ja infraltaan Rauma on erinomainen paikka puhtaalle teollisuudelle”, Saarinen sanoo.
Metsä Groupin Rauman sellutehtaan johtaja Jaakko Ikonen kehuu Raumaa houkuttelevaksi kaupungiksi metsäteollisuuden kannalta.

Tehtaanjohtaja kertoo Metsä Groupin tehdaskokonaisuuden olevan ympäristötehokas. Sellutehdas on toiminut lähes 30 vuotta, ja maailman modernein saha aloitti tämän yhteydessä vuonna 2022.
Metsän tuotantolaitokset muodostavat muiden yritysten kanssa teollisen ekosysteemin, jossa eri laitokset hyödyttävät toisiaan. Saha toimittaa haketta sellun raaka-aineeksi. Sellutehdas puolestaan toimittaa sahalle sähköä ja lämpöä. Tämän lisäksi ulkopuoliset kumppanit ovat lähellä: UPM:n paperitehtaalle toimitetaan sellua ja läheiselle Forchemin mäntyöljytislaamolle raaka-ainetta jatkojalostukseen.
“Kaupunki on hoitanut oman tonttinsa erinomaisesti ja kuunnellut teollisuuden tarpeita. Sahainvestointimme on tästä konkreettisin ja isoin esimerkki viime vuosilta”, Ikonen sanoo.
“Olemme valmiita kasvuun ja kumppanuuksiin. Tavoitteena on olla yksi Suomen kestävän talouden vetureista”, Satu Saarinen lisää.