siirry sisältöön

Osaamispääoma ja yhteisö auttavat onnistumaan vuokranantajana

Yli 310 000 suomalaista toimii vuokranantajana, usein muutamalla asunnolla. Suomalaiset asuntosijoittajat suhtautuvat toimintaan pitkäjänteisesti ja markkinaa kuunnellen.

Suomen Vuokranantajien toiminnanjohtaja Eeva Tammisalo kertoo tehtävässä aloittaessaan yllättyneensä suomalaisten vuokranantajien tyypillisestä profiilista.

“Naisia ja miehiä on vuokranantajissa saman verran, ja puolet omistaa 1–3 asuntoa. Yleensä he ovat tavallisia, työssäkäyviä ihmisiä, jotka hakevat pitkäjänteisesti turvaa tulevaisuuteen ja haluavat ennen kaikkea olla hyviä vuokranantajia.”

Moni säästää eläkepäiviä varten tai kasvattaa sivutuloja maltillisesti. Tuotto-odotukset ovat yleensä hillittyjä.

“Asuntosijoittamisessa ei ole kyse sprintistä vaan maratonista”, Tammisalo toteaa.

Nykyisin vuokranantajaksi saatetaan päätyä myös perinnön kautta tai tilanteessa, jossa omaisuutta siirretään nuoremmalle sukupolvelle.

Jokaisella vuokranantajalla kannattaa olla strategia

Tammisalon mukaan vuokranantajaksi ryhtyminen ei vaadi erityistä osaamista, mutta perusymmärrys markkinatilanteesta ja taloudesta sekä kyky tarkastella erilaisia skenaarioita ja riskejä ovat hyödyksi.

“Vuokra-asuntomarkkina reagoi herkästi esimerkiksi korkotasoon ja työllisyyteen. Jokainen markkinatilanne tarjoaa mahdollisuuksia, kun oma strategia on selkeä.”

Yhteisö tuo turvaa

Tammisalo korostaa, että tieto ja verkostot tuovat merkittävää lisäarvoa.
“On hyvä löytää oma yhteisönsä, jonka kautta kartuttaa osaamispääomaa. Vertaistuen merkitys korostuu taloudellisesti epävarmoina aikoina.”

Suomen Vuokranantajat tukee jäseniään koko toiminnan elinkaaren ajan.

“Haluamme tehdä vuokraamisesta turvallisempaa, helpompaa ja palkitsevampaa. Tarjoamme ajantasaista tietoa, lakineuvontaa, koulutusta ja verkostoja niin aloittaville kuin kokeneille.”

Monipuoliset asuntomarkkinat ovat kaikkien etu

Tammisalon mukaan yksityisten vuokranantajien omistamat asunnot muodostavat suomalaisen vuokramarkkinan selkärangan. He omistavat noin 40 prosenttia vuokra-asunnoista, joissa asuu puoli miljoonaa suomalaista.

“Suomi tarvitsee sekä julkista että vapaarahoitteista tarjontaa. Kun tavalliset ihmiset sijoittavat, he vahvistavat omaa talouttaan ja samalla mahdollistavat asumista muille. Sillä on laajoja vaikutuksia esimerkiksi työvoiman liikkuvuuteen, verovaroihin ja koko kansantalouteen.”

Tammisalo korostaa myös, että asuntosijoittamisen kulttuuri ja siihen liittyvä keskustelu ovat muutoksessa.

“Sijoittamiseen liittyvistä ilmiöistä ja asenteista on hyvä keskustella enemmän. Itse toivoisin, että erityisesti nuoremmat sukupolvet heräisivät pohtimaan asuntosijoittamista yhtenä vaihtoehtona jo ajoissa.”

Valikoidut

Viimeisimmät