siirry sisältöön

Tampere tähtää myös kulttuurissa Suomen suosituimmaksi

Kulttuuri nähdään kaupungissa paitsi tärkeänä vetovoimatekijänä matkailulle myös asukkaiden osallisuuden mahdollistajana. Tampere panostaakin tällä hetkellä merkittävästi sekä olemassa oleviin että uusiin kulttuurin kohteisiin.

Kuva: Arkkitehtitoimisto NOAN / Hiedanrannan Kehitys Oy

Tampereen kaupungin kulttuurin palveluryhmän kehittämispäällikkö Jaakko Laurila korostaa, että kaupungissa on todella vireä kulttuuriskene.

”Olemme muuttovoiton osalta Suomen suosituin kaupunki, ja kulttuurilla on tärkeä osansa kaupunkimielikuvan luomisessa”, hän aloittaa.

Museokeskus Vapriikin viestintäsuunnittelija Tähtitalvikki Poikajärven mukaan kaupungin etuna on se, että se tarjoaa samat vaihtoehdot kuin Helsinki, mutta kompaktissa paketissa.

”Meillä on jotain jokaiselle ikäryhmälle, museoiden, teatterien ja konserttien lisäksi esimerkiksi festivaalit ovat tärkeitä. Myös Vapriikki on hyvä esimerkki Tampereen erityisyydestä, vastaavaa monipuolista kaikkien yhteistä museokeskusta ei löydy muualta Suomesta.”

Panostukset kulttuuriin nähdään kannattavina

Tampereen kaupungissa on ymmärretty, että kulttuurin pito- ja vetovoimaan kannattaa panostaa ja sijoitetut eurot saadaan monin verroin takaisin. Tuleville vuosille on luvassa useita merkittäviä hankkeita.

Tampereen taidemuseo Pyynikintorin laidalla saa uuden päärakennuksen, joka kulkee nimellä Siilo, ja vanha päärakennus peruskorjataan. Tilat vastaavat uudistusten jälkeen paremmin kehittyvän museotoiminnan vaatimuksiin sekä mahdollistavat laadukkaiden näyttelyiden tuottamisen.

Manserock-näyttelyä olivat luomassa muiden muassa artistit Tiina ”Toni” Lähteenmäki ja Juha Torvinen. Kuva: Saarni Säilynoja

Nekalan koulu muutetaan seuraavan kahden vuoden aikana kulttuurikeskukseksi, joka yhdistää tilat taiteen tekemiseen, elämykset kävijöille sekä yhteisöllisen toiminnan alueen asukkaille.

Lisäksi Hiedanrannan historialliselle tehdasalueelle on kehittymässä kulttuuritoimintaan keskittyviä tiloja, jotka palvelevat uuden alueen tulevia asukkaita sekä vierailijoita.

”Tavoitteena hankkeissa on toki elinvoiman, mutta myös kaupunkilaisten yhteisöllisyyden ja hyvinvoinnin takaaminen. Lisäksi palvelujen laatu on kaiken ytimessä, infrastruktuurin lisäksi meidän tulee kehittää jatkuvasti itse sisältöjä”, Laurila toteaa.

Museokohteet ovat tiiviisti ajassa kiinni

Tampereella on meneillään poikkeuksellinen museobuumi ja yksittäiset näyttelyt saattavat tuoda kaupunkiin merkittävän määrän kävijöitä. Kaupungin museoissa halutaan pysyä mahdollisimman ajankohtaisina.

Vapriikissa toimiva Postimuseo ja Tampereen historialliset museot
saivat hiljattain valtakunnallisen vastuumuseotehtävän, jonka erityisalana ovat viestintä, peli, posti ja digitaalinen elämä. Uuden tehtävän myötä Vapriikin Postimuseoon on nyt avattu täysin uudenlainen museotila kohtaamispaikka Kupla.

Postimuseon kohtaamispaikka Kupla tarjoaa tilan monenlaisille sisällöille. Kuva: Wille Nyyssönen

”Kuplassa ihmiset voivat tuoda esille omia mielipiteitään ja ja käydä tasavertaista keskustelua. Haluamme ehkäistä kuplautumista ja luoda areenan, joka vahvistaa suomalaista keskustelukulttuuria, tukee sananvapautta ja puolustaa demokratiaa. Tilassa on myös näyttelytoimintaa ja pelejä sekä tilaa latautumiselle”, kertoo Postimuseon viestintäsuunnittelija Mirka Ylä-Mattila.

Kaikki Tampereen kaupungin asiantuntijat korostavat, että kaupungissa on myös poikkeuksellinen yhdessä tekemisen henki. Tästä hyvä esimerkki on myös Vapriikin uusi Manserockia käsittelevä näyttely.

”20 henkinen työryhmä Manserokkareita oli mukana tekemässä näyttelyä. Näyttelyyn kohdistuu jo nyt täysin poikkeuksellista kiinnostusta”, Poikajärvi summaa.

Laurilan mukaan myös tulevaisuuteen toivotaan vastaavia kulttuuri-ilmiöitä.

”Pyrimme nyt luomaan tilaa omaehtoiselle kulttuurille, ja ehkäpä 40 vuoden kuluttua on luvassa näyttely jostain, joka saa alkunsa tässä hetkessä.”

Valikoidut

Viimeisimmät