siirry sisältöön

Jyväskylän Kesä on kaikkien tunteiden festivaali

Ensi vuonna 70 vuotta täyttävä Jyväskylän Kesä on Pohjoismaiden vanhin yhtäjaksoisesti järjestetty kulttuurifestivaali, jonka pitkän iän salaisuus on jatkuva uudistuminen.

Festivaali tunnetaan yhteiskunnallisen keskustelun edelläkävijänä, joka yhdistää tiedettä ja taidetta poikkeuksellisella tavalla.

Jyväskylän Kesä pyrkii saattamaan kaikenlaiset ihmiset keskustelemaan ja etsimään ratkaisuja yhdessä. Tapahtuman alkuperäinen idea elää tässäkin ajassa vahvana.

”Olemme aidosti yleishyödyllinen toimija, joka tuottaa sisältöjä rikastamaan yhteiskuntaa ja kulttuurielämää. Festivaali on tähän välineenä hyvin toimiva, koska se tuo ihmiset aidosti yhteen”, kertoo festivaalijohtaja Kyösti Ylikulju.

Jyväskylän Kesää on järjestetty jo 69 vuotena, ja se on uskaltanut ottaa jatkuvasti uutta suuntaa. Ylikulju haluaa, että festivaali ei ainoastaan muutu maailman mukana, vaan tuo esille teemoja, jotka ovat vasta tulossa.

”Olemme turvallinen ympäristö tuntea monenlaisia tunteita. Emme pelkästään viihdytä ja aiheissa voidaan mennä syvällekin. Päällimmäiseksi haluamme kuitenkin jättää ilon ja toivon.”

Jyväskylän Kesä tunnetaan myös skandaaleistaan, joita se on herättänyt rohkeilla aiheillaan läpi vuosien. Ylikuljun mukaan skandaaleja ei kuitenkaan erityisesti toivota.

”Nykyajassa radikaaleinta on olla aiheuttamatta kohuja ja saada ihmiset keskustelemaan rakentavasti.”

Tänä kesänä pohditaan empatiaa

Kesän 2024 teemana on empatia, joka on Ylikuljun mielestä ajankohtainen aihe, kun yhteiskunnan arvot koventuvat.

”Mietimme mitä empatia tarkoittaa tässä ajassa ja miten sitä voitaisiin hyödyntää enemmän.”

Festivaali tunnetaan erityisesti laadukkaasta puheohjelmastaan, jota tänä kesänä voi seurata koko Suomessa Yle Areenan kautta. Puhetta on luvassa esimerkiksi tekoälyn vaikutuksista, empatiasta työssä ja tulevien sukupolvien empatiakäsityksistä. Keskusteluille vastinparin muodostaa taiteellinen sisältö.

”Meillä on esimerkiksi teatteriesitys, joka käsittelee Pisa-tuloksia ja koulutusta. Haluamme tehdä elämyksellistä myös sellaisesta, joka jää normaalisti paperimaiseksi.”

Tärkeää Ylikuljun mukaan on koskettaa mahdollisimman monen ikäisiä kävijöitä.

”Rakennamme kaikkea ohjelmaamme ajatuksella, että se sopii myös lapsille ja nuorille. Kävijätutkimuksien mukaan ikähaitarimme onkin nollasta sataan vuoteen. Toivon, että voimme jatkossakin yhdistää erilaisia ihmisiä”, hän summaa.

69. Jyväskylän Kesä avataan 3.7. Yonan ja Jyväskylä Sinfonian konsertilla Paviljongin uudessa, sähköisellä akustiikalla varustetussa Encore-salissa.

Valikoidut

Viimeisimmät