siirry sisältöön

Iloa ja merkityksellistä tekemistä ikääntyneille

Sentina tunnetaan erityisesti Sävelsirkku-palvelusta, joka kokoaa yhteen yli 30 tuhatta ikäihmisille tarkoitettua sisältöä sekä työkaluja hoitohenkilökunnalle.

Pitkälle kehitetty toiminnallinen, RAI:ta hyödyntävä menetelmä on väline vuorovaikutukselliseen kohtaamiseen ja se vapauttaa aikaa mielekkääseen työhön.

Sävelsirkku on vuosituhannen vaihteessa kehitetty, nykyään suoratoistava SaaS-pilvipalvelu, jonka ideana on koostaa yhteen paikkaan ikääntyneille sopiva muisteluun, pelaamiseen, musiikkiin ja liikuntaan liittyvä sisältö. Sisältöalustaa hyödynnetään esimerkiksi ikäihmisten asumispalveluissa, päivätoiminnassa sekä kotihoidossa.

Palvelun avulla mahdollistetaan kunkin asiakkaan tarpeisiin sopivan sisällön löytyminen helposti teemoittain tai esimerkiksi ajankohtaan liittyen.
”Sisällöt huomioivat ikääntyneen eletyn elämän, aktivoivat tunnemuistia, tukevat ja edistävät toimintakykyä sekä tuovat merkitystä ja iloa elämään. Palvelu edistää osallisuutta silloinkin, kun itse ei enää pysty tekemään aloitetta”, kertoo palvelujohtaja Talvikki Ranta-Ylitalo.

Sävelsirkku sujuvoittaa henkilökunnan työtä ja antaa valmiuksia kohtaamiseen. Itse sisällön lisäksi se sisältää esimerkiksi suunnittelutyökalun omien kokonaisuuksien luomiseen. Palvelun yhteydessä tarjotaan koulutuksia osaamisen kerryttämiseen ja sisällön hyödyntämiseen.

Organisaatiotasolla voidaan hyödyntää myös erilaisia raportointimahdollisuuksia, joiden kautta seurataan esimerkiksi toiminnalle asetettujen tavoitteiden täyttymistä.

Näyttämö laajentaa palvelua entisestään

Sävelsirkkua laajentaa nyt Näyttämö-palvelu, joka tuo luontohoivaa ja merkitykselliset sisällöt videoina arkeen. Kun Sävelsirkun sisällöt on suunniteltu käytettäväksi kasvokkaisissa kohtaamisissa kuunnellen, Näyttämön avulla asiakas kohdataan yhdessä katsellen.

”Henkilökunnan ei itse tarvitse olla näyttämöllä, vaan yhdessä katsellen ja kuunnellen luodaan digitaalinen leirinuotio, joka toimii keskustelun pohjana”, esittelee toimitusjohtaja Kari Mikkonen.

Mikkonen korostaa, että digitaaliset palvelut voivat olla avaintekijä ikääntyneiden arvostavaan kohtaamiseen. Esimerkkinä tästä ovat mobiililaitteiden tuoma joustavuus.

”Aiemmin toimintakykyä tukevaan toimintaan osallistuminen merkitsi kokoontumista yhteen huoneeseen. Nyt sisällöt voidaan ottaa mukaan vaikkapa ulos tai asiakkaan omaan huoneeseen.”

Sekä Ranta-Ylitalo että Mikkonen näkevät, että kulttuurisen vanhustyön merkitys hoivan osana on todella merkittävä. Esimerkiksi itselle mieleisen musiikin kuuntelu voi tuoda rauhaa muistisairaalle, tukea liikkumista tai aktivoida mukavia muistoja.

”Olen itse saanut kokea, kuinka muistisairas ikääntynyt innostuu laulamaan mukana, vaikka puheentuotto muuten olisikin heikentynyt. Palvelutarve on tärkeää nähdä laajemmin kuin vain välttämättömän kautta, sillä jokaisella meistä on oikeus monipuoliseen ja rikkaaseen elämään”, Ranta-Ylitalo summaa.

Valikoidut

Viimeisimmät