siirry sisältöön

Järvenpään taidemuseossa tehdään tärkeää tulevaisuustyötä

Järvenpäällä on erityinen rooli kulttuurihistoriallisesti. Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kulttuuriperintö elää paikkakunnalla vahvana ja sen säilyminen myös tuleville sukupolville halutaan varmistaa.

Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksia Järvenpään taidemuseon kokoelmanäyttelyssä. Kuva: Järvenpään taidemuseo / Mikhail Olykainen

Järvenpään museopalveluiden kohteet muodostavat osan Tuusulanjärven taiteilijayhteisön kokonaisuudesta. Itse taidemuseolla on Suomen kattavin kokoelma Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin teoksia. Lisäksi sen kohteisiin kuuluvat Juhani Ahon ja Venny Soldan-Brofeldtin taiteilijakoti Ahola, Eero ja Saimi Järnefeltin taiteilijakoti Suviranta sekä museokäyttöön pian saatava Villa Kokkonen, Alvar Aallon säveltäjä Joonas Kokkoselle suunnittelema koti.

”Meillä on kansainvälisestikin poikkeuksellinen kokonaisuus kulttuuriperintöä, mutta lisäksi meillä on museokohteissa vireää tarjontaa. Esimerkiksi Ahola on vakiintunut lastenkulttuurin keskukseksi”, kertoo museopalveluiden päällikkö Jaana Tamminen.

Tamminen nostaa esille, että kohteiden kiinnostavuutta lisää monitaiteisuus, kuvataiteiden lisäksi läsnä ovat esimerkiksi musiikki, arkkitehtuuri ja kirjallisuus.

”Kun Villa Kokkonen avautuu, uskon että sillä on laajaa kiinnostavuutta harvinaisena säveltäjäkotina sekä Alvar Aallon arkkitehtuurin helmenä.”
Järvenpään taidemuseossa kohteen avautumiseen valmistaudutaan jo tämän kevään teemanäyttelyssä, jossa Villa Kokkosta esitellään monesta näkökulmasta, kotina, arkkitehtuurikohteena ja esimerkiksi Aallon ja Kokkosen ystävyyden kautta.

Villa Kokkosen työhuone. Kuva: Järvenpään taidemuseo / Mikhail Olykainen

Elävä kulttuuriperintö fokuksessa

Tamminen korostaa, että museoissa tehdään tulevaisuustyötä parhaimmillaan.
”Kansallisaarteiden säilyminen on koko yhteiskunnan ytimessä. Toivoisinkin, että museoiden ja kulttuurin merkitys elinvoimalle nähdään selkeästi. Meidän tulee panostaa siihen, että jatkossakin hyvinvointia luova kulttuuriperintö on jokaisen koettavissa.”

Museossa uskotaan, että alueen kohteilla on kuitenkin laajaa vetovoimaa myös jatkossa ja niiden perintö sitoutuu tiiviisti myös nykypäivään.

”Taidemuseolla avautui viime vuonna pysyvä kokoelmanäyttely, joka tuo Eero Järnefeltin ja Venny Soldan-Brofeldtin taideaarteet pysyvästi esille. Vaihtuvissa näyttelyissämme voimme kuitenkin törmäyttää historiasta nousevia ajatuksia myös nykytaiteeseen”, Tamminen summaa.

- Järvenpään taidemuseossa voit tutustua kokoelmanäyttelyyn Eero Järnefelt ja Venny Soldan-Brofeldt. Lisäksi kesän vaihtuvana näyttelynä nähdään Sävelten arkkitehtuuria, Villa Kokkonen kotina 7.4.–31.8.2024.

- Suvirannassa voit vierailla kesäkaudella opastetulla kierroksella, paikka opastukselle tulee varata etukäteen Järvenpään museopalveluiden verkkosivuilla.

- Ahola on avoinna kesäkaudella 2.5.–29.9.

Lisätiedot: www.jarvenpaantaidemuseo.fi

Valikoidut

Viimeisimmät