siirry sisältöön

Syksyn kosteat kelit ja iho-ongelmat

Varaudu ajoissa - turvallinen vaihtoehto koirasi kokonaisvaltaisen hoitoon

Yrityksen perustaja biokemian maisteri Saija Pihkanen on lääkekehityksen ammattilainen. Hän hoitaa omalla Solhed-hevostilallaan päivittäin niin hevosia, kissoja kuin koiriakin. Näin syntynyttä arjen tietoa ja kokemusta hän hyödyntää myös tuotekehityksessä. 

Kosteat kelit syksyn tullen aiheuttavat monelle koiralle iho-oireita. Allerginen kutina, korvatulehdukset, punaiset tassut ja kauden edetessä jopa halkeilevat polkuanturat uhkaavat lemmikkiä. Kurakelit edellyttää usein toistuvaa pesua.Turvalliset ja vaikuttavat eläinhoitotuotteet eivät ole mikään itsestäänselvyys markkinoilla.
Eläinhoitotuotteet ovat viranomaismääräyksissä teknisiä valmisteita eli eläin on lainsäädännöllisesti tavaran asemassa. Eläintuotteiden viranomaisten edellyttämä tuoteturvallisuus on sama kuin esimerkiksi talomaalilla. Tuotteissa voi olla eläimille haitallisia ja täysin hoitotuotteeseen soveltumattomia ainesosia. Valmistaja määrittää itse tuotteittensa laadun ja tuoteturvallisuustason.

Lemmikkisi ansaitsee turvalliset, vaikuttavat  ja vastuulliset hoitotuotteet
SOLHEDS- ja sen alla olevat Derma-tuoteperheen tuotteet ovat turvallisia, ekologisia ja vastuullisesti kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti kehitettyjä luonnonmukaisia hoitotuotteita, jotka on asianmukaisesti testattu. Koko tuote kaikkine ainesosineen palvelee tarkoitustaan, ei vain yksi tehoaine.
SOLHEDS Derma-tuotteet perustuvat riisuttuun kemiaan, jotta kemiallinen kuormitus olisi minimoitu, aina säilönnästä alkaen sekä analysoituihin puhtaisiin raaka-aineisiin. Tämän takia ne soveltuvat hyvin myös pennuille, herkkäihoisille ja allergisille.

Tilla Oy on vuonna 2013 perustettu, hevostilalla toimiva perheyritys SOLHEDS-brändin ja Derma-tuoteperheen takana. Yrityksen mottona on: Laatua ja tuoteturvallisuutta yli viranomaisvaatimusten. Käsityö ei ole valttia turvallisia luonnontuotteita valmistettaessa. Siksi kaikki tuotteet tehdään ja pakataan tuoteturvallisuutta kunnioittaen ehdottomasti koneellisesti. 
Turvalliset syksyn hoitovinkit lemmikeille

Helpota syksyn ja talven iho-ongelmia sekä turkkihuoltoa.

- Pidä korvat puhtaana Derma8 Ear Cleanerillä, erinomainen vaihtoehto etenkin ongelmakorville toistuvissa korvatulehduksissa.

- Kosteutta kuivalle iholle ja polkuanturoille Derma9 Luxury shine&care -suihkeella. Tuote imeytyy välittömästi iholle ja on myös loistava turkin hoitoaine takkuihin ja suojaamaan lialta.

- Polkuanturoiden tehohoitoon Derma10 Heel balm -tassuvoide. Vedetön ja silti nopeasti imeytyvä voide.

- Hellävarainen ja kosteuttava antiseptinen Derma1 skin care -shampoo iho-ongelmien hoitoon.

- Allergisen ja kutisevan ihon oireiden hallintaan kuivalle iholle Derma2 Calming -seerumi tai hajuton Derma11 anti-itch -suihke.

- Ihotulehduksiin apua Derma5 Germ Fighting sekä Derma13 Zinc Solution voiteilla. Haavoihin kirvelemätön Derma6 Wound Oil.

- Ihoystävällinen Derma4 Gentle shampoo soveltuu vaikka päivittäiseen pesuun jättää huikean kiillon.

Lisää hoito-ohjeita arkeen:
ihoystävälliseen pesuun, turkkihuoltoon ja ongelmaihon hoitoon www.solheds.com

Valikoidut

Viimeisimmät