siirry sisältöön

Koulu maatilalla

Päällimmäisenä korviin kantautuu linnunlaulu. Alueella vallitsee rauhallinen tunnelma. Pihassa on suuri nurmialue, jossa istuskelee nuoria askartelemassa kukkaseppeleitä. Täällä on myös kasvihuone, eläintalli, 80 hehtaaria metsää ja oppilaiden eläimiä.

Sara Heinemaa, Dominik Salminen, Max Vilppo, Emilia Toivonen ja Olga-Liisa Pankkonen ovat tukioppilaita Anna Tapion koulussa. Teksti ja kuvat: Lassi Kangasmäki

Olemme Anna Tapion koululla, joka on Suomen ainoa uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton sisäoppilaitos. Se on noin kahdensadan oppilaan yläkoulu Aitoon kylässä Pälkäneellä. Etäisyyttä Tampereelle ja Hämeenlinnaan on viitisenkymmentä kilometriä. Vuonna 1940 puutarhaopettaja Anna Tapio perusti koulun ostamalleen Touon tilalle.

”Anna Tapion pedagogiikkaa symboloivat pää, käsi ja sydän. Pää viittaa tiedolliseen oppimiseen, käsi kädentaitoihin ja sydän yhteisöllisyyteen.” Anna Tapion rehtori Tuula Lahti kertoo.

Teemat näkyvät koululla edelleen vahvasti. ”Ajan ilmiö on, että haetaan vaihtoehtoa mammuttikouluille”, hän toteaa.

Anna Tapioon voi hakea mistä tahansa kotikunnasta

Joukko 9-luokkalaisia tukioppilaita kertoo hakeneensa kouluun hieman eri syistä. Moni on kuullut hyviä kokemuksia veljeltä tai naapurilta, joka on käynyt yläkoulunsa Anna Tapion koulussa. Yksi mainitsee syyksi omalla kotikunnalla esiintyneen kiusaamisen, täällä sellaista ei ole ollut.

Noora Reijonen on kotoisin Kouvolasta, Sara Heinemaa Janakkalasta, Iida Veikkola puolestaan Tampereelta. Anna Tapio on valtakunnallinen koulu, jossa oppilaita on eri puolilta Suomea noin kuudestakymmenestä kunnasta. Lisäksi se on Luopioisten alueen lähikoulu. Kouluun haetaan, ja vain parhaat pääsevät sisään. Valintakriteereitä ovat keskiarvo ja käytösnumero.

Anna Tapion koulussa on yläkoulun oppimäärän lisäksi ammatillisesti suuntautuneita opintoja. Oppilaiden mieleen on jäänyt erityisesti ikkunanpesu, ja miten erilaiset tahrat poistetaan. ”Se on siivousliina eikä mikään rätti!” nuoret tietävät.

Se on siivousliina eikä mikään rätti!

”Täältä saa hyvät lähtökohdat lukioon, mutta myös ammattikouluun, koska täällä on niin paljon ammatillisia aineita. Täältä voi jatkaa ihan mihin tahansa.” pohtii tukioppilas Max Vilppo.

Kaikki tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä mikä koulussa on parasta: opetuksen korkea laatu ja opettajat. Myös kouluruoka on nuorten mukaan erityisen hyvää.

Valikoidut

Viimeisimmät